sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kahdeksan yötä jouluun!

Ensin ajattelin että kirjoitan vasta huomenna, mutta sitten tajusin ettei mulla taida olla siihen aikaa. Eli eilen aamulla kun heräsin olin kipeä(taas) kuumeessa ja perjantaisen illan kaatumisen jälkeen jalkakin oli todella kipeä, joten tadaa jouduin jäämään kotiin vaikka tarkoitus olikin lähteä Helsinkiin yasminen ja kristan pikkujouluihin. Mutta kappas kummaa, en saanutkaan jäädä kotiin lepäämään vaan jostain kumman syystä jouduin mukaan Turkuun jouluostoksille. Jälkeenpäinajateltuna onneksi menin, sillä mukaan tarttui uudet talvikengät, maailman ihanan villatakki ja kaulahuivi ja uusi vyö vanhna tilalle joka oli jo niin loppuunkulutettu että katkesi tässä muutama viikko sitten:(

Oltiin myös katsomassa Kaarinan muodostelmaluistelioitten joulujuhlaa(näytöstä), sillä serkkuni Aada luistelee sielä:) on aivan pakko myöntää, että kun se pikkunen serkku-tyttö luisteli niin kyllä mulla tuli kyyneleet silmiin <3 No siinä automatkalla kotiin sitten tajusin että äidin puolelta kaikki serkut ja tietenkin minä ja mun pikkusisko ollaan harrastettu taitoluistelua tai jääkiekkoa, eli pikkuveljeni on poikkeus koska kumpaakaan ei ole harrastanut! Luistelioita siis koko suku, ainaki puoliksi:'D Ja kun tuota joulujuhlaa katselin niin tajusin siinä samalla että ikinä en tästä lajista kyllä aio luopua, se on niin lähellä sydäntä ja aivan mun koko elämä että luovun siitä vasta kun ikä tulee eteen! Vaikka ikinä en kisoihin tuu pääsemään, koska olen "ikäloppu" jo niin harrastelialuisteliana aion pysyä vielä seuraavat .30 vuotta! Kyllä me toki äidin kanssa puhuttiin josko aloittaisin muodostelmaluistelun, helpompaa se on kuin yksinluistelu, mutta katsotaan miten käy, kyllä se houkuttelisi sekin osa tästä lajista:)

Mutta huomenna on koulun joulujuhla ja tarvitsee lukea enkun sanoja, sillä tiistaina on sitten lukion bileet, eli katsellaan josko sitten keskiviikkona voisin kirjoittaa jotain maanantaista ja tiistain, vaikka kera kuvien jos muistan kantaa kameraa mukana!:)

teinipeili ja uus villatakki & huivi


Mutta nyt hyvää yötä kaikille kullanmurusil,
nauttikaa kun vika kouluviikko starttaa huomenna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti