sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Uusien tuulien paljastus

Tossa tasan viikko sitten puhuin uusista tuulista ja yhteistyön aloittamisesta glittersateen kanssa. No perjantaina tämä yhteistyö alkoi ja tänään ns. tulokset julkaistiin......


ALOITIMME YHDESSÄ VLOGGAAMISEN!!

Tervetuloa tilaamaan ja peukuttumaan Looreniidaa ja ensimmäisen videon näät täältä :)

tiistai 18. marraskuuta 2014

Taitoluistelu

 
 
 
Kuten blogissa on käynyt moneen kertaan ilmi ja mitä osoitekkin kertoo niin harrastan taitoluistelua. Olen luistellut 11-vuotiaasta asti täällä Uudessakaupungissa. Silloin, pienenä 11vuotiaana tyttönä suurin haave oli päästä kilpailemaan, mutta tähän mun vanhemmat tokaisi että olen jo liian vanha tähän unelmaan. Vaikka unelmani tyrmättiin heti alkutaipaleella, jatkui sen unelmointi pienessä mielessäni ja salaa haaveilin kuinka ihanaa olisi päästä, edes niihin yksiin kilpailuihin.


kilpapuku edestä
 
Viime keväänä mun monivuotinen unelma sai kohdata todellisuuden, minä siis MINÄ nyt 18-vuotiaana pääsen kilpailemaan! Kun tieto tästä tuli, virtasi onnen kyyneleet, nauru ja suuren suuri ilo, yksi mun unelmista oli toteutumassa.
 
Kilpapukuni on aivan ihana, hipelöin sitä jatkuvasti kotona, enkä voi vieläkään uskoa tätä kaikkea todeksi. Puku on Ica Fairyn kilpapuku ja siinä yhdistyy kaikki ominaisuudet joita puvulleni toivoin, monikerroksinen helma ja paljon paljon strasseja :D <3


Kilpapuku takaa

Kilpailujen myötä meille tuli tietenkin myös lisää treenejä. Nykyään luistelu hallitsee vielä enemmän elämääni kuin aiemmin sekä vaatii sovittelua koulun kanssa. Rakastan silti tätä koko lajia ja olen niin onnellinen, että tästä unelmasta tuli vihdoin totta! En vieläkään pysty käsittämään tätä! Vaikkakin kilpailemme harrastesarjassa on se silti jo suuri saavutus :) Kilpaohjelma on jo valmis ja sen voi nähdä kokonaisuudessaan jo meidän seuran joulunäytöksessä (tervetuloa katsomaan 29.11 uudenkaupungin jäähalliin!!) Ensimmäisen kerran lähdemme taitojamme koettelemaan 18 tammikuuta 2015 Sastamalaan. Nämä kisat ratkaisevat myös sen, kuinka pitkälle pääsemme tänäkautena luistelemaan!


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Uusia tuulia!

Rakastan kirjottamista ja jakaa mun elämää eli omaa tarinaa muille ihmisille. Luen muitten blogeja ja katon kuinka huipulta se kaikki näyttää! Katon videobloggaajia suu auki ja mietin että mikä rohkeus niillä on puhua ääneen kameran edessä niin että kaikki kuulevat ja näkevät sen kaiken.


Mun koko elämä muuttu, kun tein viime keväänä päätöksen koulun vaihtamisesta. Mulle ei olis tapahtunu mitään niin huikeeta mitä jo tähän mennessä on tapahtunu jos olisin jääny WinNovaan. Ei sillä, se koulu oli huippu ja sielä on edelleen huipputyypit joita mulla on kova ikävä! Mutta kaikki muuttu, sain oman kämpän ja oikeesti työpaikan ja luisteluun tuli uusia juttuja (tästä tulee erillinen postaus, lupaan!) sekä oikeesti tärkein asia, mä sain ystäviä kenen kanssa voin hengailla vapaa-ajalle, jakaa kaikki salaisuudet ja mulla on aikaa tehdä sitä kaikkea mitä mun ikäisen kuuluukin!
 
Vaikka aluksi pelkäsin etten voi täällä pikkukylässä olla oma itseni, niin nimenomaan nyt oon pystyny siihen. Oon vapaa enkä piittaa muitten mielipiteistä, juuri tämän takia mä ja Glittersateen  Laura-Tuulia ruvetaan tekemään yhteistyötä ;) 
 
Mutta nyt jätän teidät jännityksellä odottamaan mitä nämä uudet tuulet tarkoittavat! Kiitän ja kuittaan ja pistäkää toivepostauksia tulemaan! Puhkun uutta intoa ja palan kirjoittamisen halusta ja pahoittelut kaikista lukuisista kirjoitusvirheistä!

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Karjurock

Maalaisfestarit eli Karjurock oli viikonloppuna jälleen Uudenkaupungin Lokalahdella. Yhtä kuin ensimmäiset festarit ikinä mihin pääsin, ihan huippua! Huipumpaa siitä teki sen, että kaksi ystävääni täytti kyseisenä viikonloppuna 18. Festarit olivat kolmipäiväiset, eli perjantaista sunnuntaihin, perjantaina ja lauantaina oli esiintyjiä ja alueelle pääsy vaati lipun. Sunnuntaina oli vaapaapääsy alueelle. Itse olin vain perjantaina, sillä silloin sielä esiintyi JVG ja Anna Abreu, jotka olivat suurin syy miksi halusin tapahtumaan mennä.


Perjantai alkoi siten, että töistä päästyäni kävin hakemassa Inkan ja mentiin sitten mun luokse laittautumaan. Muita alkoi lipua mun luo sitten aina kolmesta eteenpäin. Fiilisteltiin ja aloteltiin täällä, kunnes siinä puoli viiden aikaa lähdettiin käveleen linikselle koska ensimmäiset festaribussit lähtivät viideltä. Mulla oli jo tässä kohdassa huippu fiilis, enkä osannut odottaa miten huippu siitä loppujen lopuksi ihan oikeasti tulikaan!

Synttärisankarit <3
 
 
Kun vihdoin päästiin perille suunnilleen puoli kuuden aikaan, alettiin ensimmäisenä metsästää vessaa jonka löytämisen jälkeen käveltiin hetki ja mentiin kallioille istumaan. Siinä kalloilla oltiin sitten siihen asti kunnes vähän ennen seitsemää mentiin viemään tavaroita narikkaan ja sen jälkeen aluellee, koska JVG aloitti soittamaan seitsemän aikoihin. 
 



Mulla on kertakaikkiaan parhaimmat kaverit koskaan, tää porukka on ihan huippu, enkä vaihtais yhtäkään heistä pois! Karjurockin jälkeen en ihmettele yhtään, miksi kaikki tykkää festareista niin paljon. Onneksi ei jäänyt kesän viimeisiksi festareiksi, sillä elokuussahan suunnataan Weekendiin melkein samalla porukalla kuin oltiin Karjurockissa!
 
Meillä oli ilman kanssa varmaan mahtavin tuuri mitä olisi voinut olla! Aurinko paistoi koko illan ja kylmä alkoi tulla vasta kotimatkalla yöllä, aika onnistunutta vai mitä? Tuota päivää voisin kuvailla oikeasti sanoilla kesä, ystävyys, chillailu ja hauskanpito. Tästä tuli jälleen loistava kokemus ja muisto, jonka muistaa aina.
 

 
 Ehkä ainut miinus minkä esiintyjistä voi antaa, oli se että molemmat lauloivat Huominen on huomenna, oltiin odotettu että ilman muuta he laulavat sen yhdessä! Mutta molemmilla toisen osuus tuli nauhalta, joka mielestäni ihan oikeasti pilasi biisin mahtavuuden. Jokatapauksessa molemmat olivat loistavia! Tämä oli jo toinen kerta kun näin JVG, heidän laulaessaan Pienissä Häissä tuli mieleeni kesä 2011 jolloin he esiintyivät Merefesteillä Uudessakaupungissa, samaisena kesänä olin myös kielimatkalla, muistoja... <3


 

 Onnistuneet festarit ihanien ystävien kanssa,
kiitos kaikille, oli huippua!
 
 
ps. suurin osa kuvista on Veeran ottamia, joka kuvassa on kyllä valmiiksi ilmoitettu.
 
 
 
 
 

 

 

 

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Valokuvaaja


Toppi, Cubus
Shortsit, Zara
Kaulakoru, H&M
Nomination
Kello, ulkomailta
Korvakorut, SNÖ
Balleriinat, H&M
 

 
 
Mulla on koko bloggauksen ajan ollut ongelmana se, etten omista kunnon kameraa, jolla räpsiä suuria ja hyvälaatuisia kuvia tänne blogiin. Tykkäisin kuitenkin todella paljon kirjoittaa ja päivitellä asukuvia, sun muuta mitä ikinä teenkään. Asia kuitenkin alkaa korjaantua, meinaan viikko sitten olin ystäväni Lassin kanssa ulkona nauttimassa lämpimästä kesäsäästä (josta ollaan muuten saatu nauttia koko heinäkuu!) saatiin ideaksi lähteä ulos kuvailemaan, josta tämän postauksen kuvat ovat peräisin. Siinä samalla sovittiin, että Lassi voi välillä otella kuvia musta, jotta voin teille postailla tänne enemmän.


 
Mitä viime postauksen jälkeen on tapahtunu?
 
No olen ollut shoppailemassa Laura-Tuulia ja Yasminen kanssa Turussa. Käytiin Turun keskustassa, Myllyssä, Manhattanin kirpparilla ja Ikeassa. Päivä sisälsi paljon naurua, Robinin popitusta ja tietenkin shoppailua. (yllä olevissa kuvissa mm. vaatteet jotka ostin reissulta) Turun keskustassa oltiin hieman hukassa kun etsittiin parkkipaikkaan, vaikeammaksi asian teki se, että minä ajoin enkä ole ajanut ennen sielä :'D No hengissä selvittiin tuosta kuitenkin! Sain viettää tyttöjen kanssa loistavan iltapäivän ja siinä sitä taas tuli ajatelleeksi kuinka onnellinen olen, omistaessani tuollaisia ihania ystäviä <3
 
Keskiviikkona oli Helsinki Pop Show, johon lähdin Raumalaisten koulukavereiden kanssa, tästä aivan mahtavasta päivästä teen kokonaan oman Robin ihkutus postauksen! Mutta näin etukäteen voin paljastaa, ettei sanat edes riitä kuvaamaan sitä fiilistä mikä siellä oli!
 
Eilen oli Julian läksiäset, oltiin porukalla eräällä mökillä viettämässä aikaa yhdessä vielä viimeisiä kertoja. Julia lähtee viikon päästä, joten sitä ennen ehdimme vielä juhlia kahden kaverin 18v synttärit ja käydä bailaamassa Karjurockissa!

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kos

Oltiin 7-14.6 perheen kanssa Kreikassa, Kosin saarella sekä samaisessa kaupungissa. Helsinkiin lähdettiin edeltävänä päivänä, koska lento lähti aikaisin aamulla. Oli jotenkin todella omituista lähteä heti kesän alussa ulkomaille! Ollaan tavallisesti aina oltu heinäkuussa, mutta vaihtelu virkisti ja loma tulikin juuri sopivaan kohtaan :)
Matkalla Helsinkiin
 Kosilla meidän hotelli oli pieni, eikä nuorisoa sielä juuri ollut, josta hieman petyin. Talvisin Kreikassa on kosteaa ja kylmää, eikä taloissa ole lämmitystä, joten huoneemme (jotka muuten sijaitsivat rakennuksessa joka näkyy alla olevassa kuvassa) olivat jokaisen yön jälkeen hieman kosteat ja haisivat kellarilta, haju huomattiin vasta kun tultiin kotiin ja avattiin matkalaukut. Hyi.

 
 
Hotellilta keskustaan oli noin kilometrin matka, ei siis lainkaan paha ja sen pystyi aivan hyvin kävelemään! Vuokrattiin kuitenkin koko viikoksi pyörät, sillä saarella on PALJON vanhoja raunioita joita kiertelimme. Pyöräilimme lähestulkoon joka päivä noin 30km, ei yhtäsoittoa mutta kuitenkin. Kaikki rauniot olivat hyvin hyvin kauniita, eikä ollut lainkaan niin tylsää kun olisi voinut kuvitella.

Pikkuveljen ja pikkusiskon omistaminen on rikkautta
Nämä pyöräretken saivat taas ymmärtämään kuinka tärkeä oma perhe on ja kuinka hauskaa ihan vain heidänkin kanssaan voi olla. Naurettiin välillä niin paljon, että pyöräily piti keskeyttää ja ottaa juomatauko :D Juominen tosin oli tärkeää helteen vuoksi, taidettiin saada jokin auringonpistos kun eräällä rauniokierroksella vanhassa teatterissa ruvettiin pelleilemään oikein urakalla. Äiti vain tokaisi ettei kestä meitä apinoita! 


Kaunista, kaunista ja vielä kerran kaunista. Kaikki kukat olivat täydessä kukassaan koko lomamme ajan ja jokapaikassa oli aivan upeaa! Oltiin käymässä vanhassa linnassa, jota syleili suuri kukkameri, sillä kaikkialla siellä kukka nuo tummanpinkit kukat. Näky oli aivan uskomaton, vielä kun siihen yhdisti kirkkaan sinisen meren ja pilvettömän taivaan taustalle!


Käytiin viikon aikana myös laivalla Turkissa, Bodrumissa. Kosin lähellä on paljon saaria joille pääsee helposti laivalla. Laivamatka Turkkiin, siis aivan toiseen maahan kesti puoli tuntia! Ihan huippua. Turkissa käytiin shoppailemassa, sillä Kosilla mahdollisuudet siihen olivat aika huonot. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun käytiin jossain muualla kuin Kreikassa perheen kanssa, vaikka vain päivän me siellä olimmekin. Ostokset esittelen erillisessä postauksessa, heti kun saan ne kaikki kuvattua ja on taas aikaa kirjoittaa :) Turkissa oli alkanut jo ale silloin joten oltiin aika innoissamme siskon kanssa, joka osti enemmäin kuin minä! Tälläistä ei ole ikinä ennen sattunut...

Kaikin puolin loma oli mukava ja sai sitä väriä vähän pintaan. Harmillisesti suomessa ei vain ole voinut kunnolla ylläpitää rusketusta huonon sään vuoksi :(

 
Oletko itse käynyt Kosilla tai Bodrumissa?
Mitä mieltä olet kaupungeista ollut?


maanantai 23. kesäkuuta 2014

Blogimaailmaan paluu

Kuinkahan monta postausta olen aloittanut pyytämällä anteeksi taukoa? ha, aivan liian monta! Täällä ollaan jälleen ja toivottavasti oikeasti pysyvästi. Aikaa pitäisi olla tarpeeksi, jotta voin panostaa tähän ja tällä kertaa aivan oikeasti aion panostaa. En aio kertoa pitkästi mitä tässä välillä on tapahtunut mutta kutakuinkin niin, että nykyään tältä neidiltä löytyy ajokortti, oma kämppä josta teen erillisen postauksen kun se on valmis sekä syksyllä edessä taas aloittaminen uudessa koulussa!

Mutta ettei mene tylsäksi kerron hieman juhannuksesta, juhannukseeni kuului paljon ystäviä ja mukavaa yhdessä oloa. Ensimmäistä kertaa tunsin itseni vapaaksi ja onnelliseksi. Varjosti sitä kaikkea myös riita ystävän kanssa sekä omat murheet taustalla mutta muuten juhannus oli kaikin puolin loistava! Ilma ei ehkä suosinut kylmyyden vuoksi, mutta ei sentään satanut, jotain positiivista siis :D Enempää en kirjoita, laitan tähän loppuun vielä yhden ja ainoan itse ottamani kuvan juhannuksesta. Kun otin kuvan olin onnellinen, onnellinen kaikesta, siitä missä asun ja keitä olen saanut ystävikseni ja mitä kaikkea heidän kanssaan on saanut kokea ja mitä kaikkea on vielä tänä kesänä edessä.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

ajatuksia ikääntymisestä

Täytin tosiaan 18 melkein kaksi viikkoa sitten (31.3) jonka takia tässä on ollut jos mitäkin puuhaa. Nuorempana ja ei niin kovin nuorenakaan ( viime syksynä ) ajattelin elämän olevan jotenkin todella hienoa, kun on täysikäinen, mutta ei se sitä olekaan. Tietenkin on myös tilanteita ja asioita jossa siitä on hyötyä, mutta on myös tilanteita jossa siitä on haittaan, siksi ajattelin tehdä listan miinuksista ja plussista, joita itse koen.


Plussat

+ itse ainakin olen saanut lisää vastuuta ja vapautta omilta vanhemmiltani, eivät puutu enää tekemisiini niin paljoa, kunhan ilmoitan missä olen ja milloin tulen, tai ainakin sen, että olen hengissä.

+ tietenkin tämä maaginen asia, että saan itse ostettua alkoholia ja pääsen baariin, tuota jälkimmäistä en tosin ole vielä testannut, mutta kyllä tässä ehtii vielä!

+ lisää vapautta tuo tietenkin auto ja ajokortin saanti, joka omalla kohdallani toivottavasti tapahtuu keskiviikkona!

+ pääsen matkustamaan! Vihaan suomen kesää, joka on itselleni aivan liian kylmä ja lyhyt. Tämänkin asia toteutuu heti tulevana kesänä, sillä näillä näkymin lähden elokuussa hakemaan lämpöä ja rusketusta, mistäs muualtakaan kuin Kreetalta, Malemesta.

+ äitini ymmärsi, ettei saa tehtyä minusta hänen pikku enkeliä, meillä on hyvin erilaiset kauneusihanteet, joka aiheuttaa riitelyä kotona. Omasta mielestä voin olla suht tyytyväinen siihen, miltä näytän, kun taas äitini kauhistelee vaikka rusketusta. Nyt hän ei siihen enää onneksi puutu.


Miinukset

- on oikeasti vastuussa ihan kaikesta, esim. jos olen kipeä, jonka takia olen koulusta pois. Pitää jokaiselta päivältä olla lääkärin tai vähintään terveydenhoitajan poissaolotodistus, HUOH. Tämä on kamalaa siksi, koska koulussa on hometta ja kärsin migreenistä joka viikko. On sitten kiva lähteä lääkäriin sitä varten, että joku voisi kirjoittaa migreeniä varten todistuksen.

- vastuu, vastuu ja vielä kerran vastuu...

- itse ainakin pelkään vanhentumista, en ole onnellisesti parisuhteessa niin kuin moni kaverini on. Se huolestuttaa, sillä pelkään yksin jäämistä.

- lääkäri maksaa, ei paljoa mutta maksaa. Itsehän satun olemaan vakioasikas, sählä kun olen.

- taitoluistelusta eläkkeelle jäänti odottaa vuoden päästä, kyllä luit oikein...





Siinä nyt tuli molempia muutama, muistakaa nyt että nämä ovat omia ajatuksiani, eivätkä päde kaikkiin! Niistä synttäribileistäni kirjoitan, kun saan tiedon kenen kaikkien kuvan saan blogiin julkaista ja onko sellaisia ketkä eivät halua millään tavalla tulla mainituksi täällä.

ps. joku saattoikin huomata uuden ulkoasun, toivottavasti, alan nyt keskittyä blogiin vielä enemmän, sekä kuvien laatuihin. Mielipiteitä saa antaa ja parannusehdotuksia! :)








torstai 3. huhtikuuta 2014

Hyväksytty!!

Stressi kaikesta alkaa hälvetä ja alkaa tuntua siltä että pystyn mihin vaan, kunhan luotan itseeni! 


Tästä hyvä esimerkki on teoriakoe! Pääsin läpi! JES! Siinä vaiheessa kun näytölle tuli omat virheeni ja näin että alle on ja läpi pääsin niin kyllä siinä pari kyyneltä ja onnen kiljahdusta tuli! Kahden viikon päästä inssi ja sitten on etappi autokoulu suoritettu! 

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Synttärimekko

Tossa sunnuntaina jo lupailin että heti kun mekkoni saan, esittelen sen täällä. No nyt mulla se on ja olen ihan tyytyväinen! Omasta mielestä ehkä pikkusen liian pitkä mutta eipä ainakaan tarvitte pelätä että nousee helmat korviin! 


        Mekko vila // kaulakoru H&M

Ainut ehkä oikeasti haittaavana miinuspuolena on mekon koko, vaikka mekko on kokoa XS ei se silti pysy kunnolla päälläni, olkaimia en haluaisi laittaa joten pitää varmaan ottaa jostain hieman sisään, ettei sitten mekko valahtele synttäreillä kamalan alas.

Mekko on hyvin yksinkertainen, joten seuraava kriisi oli sitten, miten saada kimallusta ja säihkettä asuun. No tuon kaulakorun bongasin H&M nettisivuilta ja heti tilasin! Toivon että ehtii tulemaan ennen synttäreitä! Rannekorua en välttämättä laita, sillä onnistun aina rikkomaan kaikki mekot/hameet jos koru on jokin muu kuin nomination... 

Enään vain jännittää ehtiikö pidennykset saapumaan ennen juhlia, olen todella pulassa mikäli ei. Muuten kaikki valmistelut alkavat olemaan valmiina! Vihdoin voi juhlastressi helpottaa! :D 

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Täällä taas!

Heippa taas pitkästä aikaa, reilu kuukauden hiljaiselon jälkeen palasin taas tänne blogin puolelle, ihan vain johtuen siitä että ensin oli vähän selkäongelmia niin ei huvittanut kirjoittaa ja sen jälkeen bloggeri ei vain toiminut!! 

No mitä minulle kuuluu? Ihan hyvin tässä, liikuntakielto ohi mutta selkä vaivaa edelleen ja treenit mennään särkylääkkeen voimin! 


Koulu on ollut melko rentoa ja autokoulunkin olen tässä ehtinyt aloittaa, tarkoituksena olisi, että huhtikuun puolessa välissä taskusta löytyy ajokortti! Hui! 

Nyt päällimmäisenä stressinä on omat synttärini, joita vietän 5.4 kaveriporukan kanssa:) virallisesti täytän kylläkin "jo" 31.3, viikko ja yksi päivä! Synttäreihin olen jo aloittanut valmistautumisen, koekampaukset tehty ja rusketuksesta aloitettu käymään. Mekon kanssa tuli pieniä ongelmia mutta ensi viikolla sekin ratkeaa! Esittelen mekon sitten täällä blogissa kun sen saan. Huh, pikku hiljaa kaikki alkaa sujua! 


Hiukset mulla on aika paljonkin vaalentuneet tuosta viime postauksesta! Sekä paino on pudonnut, onneksi, kamala miten yksiä synttäreitä voikin stressata ja sen eteen tehdä töitä! Olen nyt hiihtoloman jälkeen ollut super-dieetillä ja käynyt salilla ja uimassa todella ahkerasti! Vielä ei kuitenkaan kauheasti mitään näy, ainakaan mitään sellaisia tuloksia jotka omaa silmää miellyttäisi. Onneksi tässä on vielä suunnilleen kaksi viikkoa aikaa. 

Ei tässä muuta, rentouttavaa sunnuntaita kaikille!

torstai 6. helmikuuta 2014

Photography

Tänää mulla oli taas vapaa päivä, kolmatta kertaa tällä viikolla, ellei eilistä koulussa pyörähtämistä koulukuva takia lasketa. Vapiksen kunniaksi käytiin pikkusiskon kanssa ulkona kuvailemassa, jonka jälkeen sain taas todeta ettei musta vaan saa hyviä ja edustavia kuvia.
 No tässä teille nyt jotain :) 




Faktoja

Edellisessä postauksessa sanoin, että teen jotain hienoa koska lukijoita on tasan 10. Ajattelin tehdä nyt tälläisen kymmenen faktaa/outoa asiaa mitä et ehkä tiennyt vielä.

1. Eli kaikki nimeni ovat Iida Alina Katariina. Etunimeeni lisättiin yksi i lisää ristijäisaamuna ja nimien järjestys muutettiin ristiäisiä edeltävänä ilta. 

2. Olen puhelin ja musiikki riippuvainen. Aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä katson puhelintani ja selaan iltasanomat, ig ja fb läpi, aina siihen asti mihin olen viimeksi jäänyt. Musiikkia taas soi kokoajan, joka paikassa. Aamulla lykkään puhelimen kaijuttimiin kiinni, bussissa kuulokkeet ovat korvissa ja kun tulen koulusta löytyy puhelin taas kiinni kaijuttimista.

3. Olen totaalisen perfektionisti, ihan kaikessa.

4. Rakastan nukkumista! En pärjää ilman 9h yöunia sekä aamu- ja iltapäivä päikkäreitä! 


5. Olen käyttänyt samaa hajuvettä jo kohta 2vuotta, huoneeni ja jokainen vaatteeni tuoksuu siltä, vaikka vaatteet olisivat tulleet pyykistä on silti tuoksu niin pinttynyt ettei lähde pois! Siitä huolimatta, en voi lähteä minnekkään ilman että laitan hajuvettä. 

6. Mulla on jokin pakkomielle huiveihin, farkkuihin, kenkiin, villapaitohin ja takkeihin! Kaikkia omistan varmaan 30 ellen enemmänkin, silti haluan aina vain lisää, tämä koskee varsinkin huiveja! 

7. En ole varmaan kasiluokan jälkeen omistanut kunnollisia kulmakarvoja, joko ovat olleet niin ohuet tai niin nysät jollon parhaimmilaan oli ehkä viisi karvaa jäljellä. Nyt vihdoin "kasvatus" tuottaa tulosta eikä enää tarvitse piirtää itselleen kulmia! :) 

8. Kyllästyn asioihin helposti, tämä koskee hiusten väriä, vaatteita, puhelimen kuoria, kenkiä, sekä tavallaan ehkä hieman myös poikia.

9. Edelliseen kohtaan jatkaen, en osaa seurustella, ainakaan aiemmin en ole osannut, vielä ei ole tullut ongelmia. Aiemmin olen siis tylsistynyt tai en ole jaksanut olla toisen kanssa. 

10. En koskaan, en ikinä ole katsonut yhtäkään kauhuleffaa loppuun! En voi sietää niitä, mielikuvitus laukkaa liikaa, en ole enkä aiokkaan katsoa. 

Loppuun lisään vielä muutaman kuvan jotka kuvastavat asioita joista pidän tai jotka ovat minulle tärkeitä






tiistai 4. helmikuuta 2014

Prinsessa päivä

Täytän 18 maaliskuun lopulla ja aion pitää juhlat tärkeimpien ystävieni kanssa, juhlistaen tuota täysi-ikäisyyttäni. Joten päätin että sinä päivä minä olen prinsessa, kun en wanhoja päässyt tanssimaan haluan edes yhden päivän olla prinsessa. Netistä olen etsinyt täydellistä mekkoa jo pari viikkoa, Yasminen avustuksella.
 No eilen sellainen löytyi!!



Täydellinen prinsessa mekko!! Eikä mekolla ole hintaa kuin vajaa 50€! Kuolen tuon ihanuudesta ja olen kyllä löytänyt rakkauden <3 ainut miinus olisi ehkä tuo väri :/ pitää olla hieman ruskettunut että tuo näyttää myös nätiltä päällä! En sitten tiedä, tilaanko tuon vai jatkanko etsimistä, sillä onkohan liian prinsessa? Yasmine ja Emilia oli sitä mieltä että ei, kun mielipidettä heiltä kysyin.

No, mitä mieltä te lukijat olette tuosta mekosta?:)

Ps. Huomasin vasta nyt että teitä lukijoita on tasan 10! Jee! Seuraavan postauksen teen ihan vain teitä varten, katsotaan mitä keksin ;)

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Prinsessoja ja astronautteja

16 tammikuuta palasin takaisin koulunpenkille mukavan, mutta rankan työssäoppimisen jälkeen! Kaikki meni ihan ok, ite tein parhaani mutta se ei näköjään aina vaan riitä. Jouduin heittää kaikki tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet uusiks, sillä numerot ei vaan taida riittää niihin unelmiin mihin tähtään :(  no se sureminen jäi lyhyeen ja uudet haasteet ja uudet tuulet puhaltaa. 

Paluu arkeen on tapahtunut ja mitäs muutakaan se tarkoittaa kuin aikaisia aamuja ja taitoluistelua! 

Joululahjaksi saamani uudet luistimet ovat tuoneet valtavaa edistystä tammikuun aikana, kyllä huomaa että hyvät luistimet tekee ihmeitä! Ja tietenkin seura<3 nyt keväällä meitä tyttöjä näkee taas luistelemassa ujk edustuksen peleissä! ;)


Tässä tammikuun aikana ehdin jo kokeilla ripsienpidennyksiä, mutta osoittautui että olen ilmeisesti sille liimalla allerginen! Muuten ripsienpidennykset on maailman paras keksintö, on ympäri vuorokauden edustus kunnossa ja saa aamulla nukkua puoli tuntia pidempään<3 
Nyt olen ollut pari päivää ilman ja kaikki allergia oireet kadonneet :( mutta tiistaina taas uudestaan, koulukuvaan EN todellakaan mene ilman ripsiä!!! 


Tässä tammikuun aika hiusten värikin on päässyt muuttumaan, hups. Vielä se ei ole sitä mitä tavoittelen eli kampaaja reissuja riittää vielä ja rahaa palaa! Fuck. Miksi hiusten värjääminen maksaa niin paljon *itkee*


Vihdoin on myös tullut ulkojäät <3 täyttä rakkautta <3 täten mut voi löytää vapaa-ajalta salilta tai luistelemasta! :D se on kertakaikkiaan paras urheilulaji mitä maa päällään kantaa, vielä kun lisätään nauha ja musiikki niin siihen uppoutuu niin että ajantaju lähtee, jolloin helposti vierähtää kaksikin tuntia jäällä <3


Nyt on kerrottu kaikki iloinen ja positiivinen joten ettei mun elämä näytä liian ruusuilla tanssimiselta muitten silmiin niin on tässä suuria murheita ja vastoinkäymisiä enkä todellakaan tiedä mitä tulema pitää tai miten kaikesta selvitään. Enempää en asioita avaa koska ovat hyvin henkilökohtaisia, niistä kiinnostuneet saavat kysyä tai tietää ajanmittaan mutta nyt meitsi kiittää ja kuittaa ja painun tekee pepputreeniä! 

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

-5kg

Aloitin lokakuussa käymään salilla ja tuloksia alkaa vihdoin syntyä! Näin 5kg kevyempänä voi elämään olla jo hieman enemmän tyytyväinen! 

Laihtuminen ja kehon kiinteyttäminen vaatii lujaa tahtoa ja aikaa. Kaikki ei tapahdu hetkessä, ja kolmen kuukauden aikana on saanut moneen aamuun herätä lihakset kipeänä. Kaikki se on kuitenkin vaivan arvoista, sillä kesällä 2014 aion olla unelmieni kunnossa ja katsoa peiliin ja todeta, että minä olen tyytyväinen itseeni! 




keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Draamaa, traumoja ja oksennusta

Elikkäs vuoteni vaihtui draaman, traumojen ja oksennuksen merkeissä, mutta siitä huolimatta erittäin ihanassa sekä ennenkaikkea parhaassa seurassa<3
Ilta alkoi siten, että ensin mentiin Veeralla tyttöporukalla siinä viiden aikaa, siellä meitä sitten oli minä, Inka, Veera, Looren, Nina, Yasmine, Krista ja Julia. Veeralta sitten puol kaheksan aikoihin alettiin raahaantua Severille, nuo meni edeltä ja minä menin hakemaan Emilian mukaan. No nyt annan näitten vähäisten kuvien kertoa tarinaa enemmän puolestaan!
 
 
 
 
 
 
 

 
Ystäväni eivät ole normaale, ei sillä että itse olisin, mutta juuri siks he ovatkin parhaimpia ystäviäni koska juuri heidän seurassaan voi olla ihka aito oma itsensä <3


 
 Siinä muutama kuva rakkaista ystävistä, Severiltä kuvia ei kauheasti ole joka on toisaalta ihan hyvä, sillä meno siellä oli aika no, menevää :D
Nyt lomat on lomailtu ja huomenna odottaa arki, eeeeei. Te, joilla loma jatkuu, NAUTTIKAA! tähän loppuun vielä toivotan kaikille ihanille lukijoille...
 

                                           HYVÄÄ UUTTAVUOTTA 2014 ! <3