Kuten blogissa on käynyt moneen kertaan ilmi ja mitä osoitekkin kertoo niin harrastan taitoluistelua. Olen luistellut 11-vuotiaasta asti täällä Uudessakaupungissa. Silloin, pienenä 11vuotiaana tyttönä suurin haave oli päästä kilpailemaan, mutta tähän mun vanhemmat tokaisi että olen jo liian vanha tähän unelmaan. Vaikka unelmani tyrmättiin heti alkutaipaleella, jatkui sen unelmointi pienessä mielessäni ja salaa haaveilin kuinka ihanaa olisi päästä, edes niihin yksiin kilpailuihin.
![]() |
| kilpapuku edestä |
Viime keväänä mun monivuotinen unelma sai kohdata todellisuuden, minä siis MINÄ nyt 18-vuotiaana pääsen kilpailemaan! Kun tieto tästä tuli, virtasi onnen kyyneleet, nauru ja suuren suuri ilo, yksi mun unelmista oli toteutumassa.
Kilpapukuni on aivan ihana, hipelöin sitä jatkuvasti kotona, enkä voi vieläkään uskoa tätä kaikkea todeksi. Puku on Ica Fairyn kilpapuku ja siinä yhdistyy kaikki ominaisuudet joita puvulleni toivoin, monikerroksinen helma ja paljon paljon strasseja :D <3
![]() |
| Kilpapuku takaa |
Kilpailujen myötä meille tuli tietenkin myös lisää treenejä. Nykyään luistelu hallitsee vielä enemmän elämääni kuin aiemmin sekä vaatii sovittelua koulun kanssa. Rakastan silti tätä koko lajia ja olen niin onnellinen, että tästä unelmasta tuli vihdoin totta! En vieläkään pysty käsittämään tätä! Vaikkakin kilpailemme harrastesarjassa on se silti jo suuri saavutus :) Kilpaohjelma on jo valmis ja sen voi nähdä kokonaisuudessaan jo meidän seuran joulunäytöksessä (tervetuloa katsomaan 29.11 uudenkaupungin jäähalliin!!) Ensimmäisen kerran lähdemme taitojamme koettelemaan 18 tammikuuta 2015 Sastamalaan. Nämä kisat ratkaisevat myös sen, kuinka pitkälle pääsemme tänäkautena luistelemaan!


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti