tiistai 9. heinäkuuta 2013

Feelings

Olen jälleen kipeä ja se ärsyttää mua suunnattomasti! Joten tänään olen jälleen chillaillu vaan kotona, kattonu tv:tä ja YLE areenasta Serranon perhettä, on muuten aivan ihana sarja! 

No sitten päivän postaus aiheeseen, tunteet. Ei, en ole tänään miettinyt elämän syviä tarkoituksia, vaan tämän hetkisiä tunteita. Joko olen tulossa hulluksi tai sitten kaikki tunteeni ovat kadonneet yhdessä yössä. Ainut mikä on jäänyt jäljelle on pelko. Yritin ajatella, että pelko on niin vahva, että muut tunteet jää sen varjoon, mutta mitä enemmän asiaa mietin sitä varmempi olen. Minä en ole seurustelia tyyppiä, ikinä en ole ollut, enkä varmaan tule olemaankin. Ahdistaa ja tarvitsen enemmän huomiota, mutta silti omaa aikaa. Ehkä tämä kaikki johtuu siitä, että kulta täyttää 18 ensiviikolla jonka jälkeen eletään täysin eri maailmoissa. Hän käy baareissa ja juomassa, tapaa paljon nättejä tyttöjä ja mitä minä teen? Istun kotona, käyn treeneissä ja koulun alkaessa hiketän jälleen itseni uuvuksiin. En olisi ikinä uskonut sanovani tätä mutta pelkään hänen pettävän, en halua tulla petetyksi. Haluan olla onnellinen, mutta miten voin olla onnellinen jos suhteesta puuttuu molemmin puolinen luottamus? Miehet on ikuisesti miehiä, eivätkä he voi humala-tilassa vastustaa kauniita ja ulkonäköön panostaneita nuoria naisia, vaikka tyttöystävä olisikin.


         
                         ~Iida~

1 kommentti:

  1. "Miehet on ikuisesti miehiä, eivätkä he voi humala-tilassa vastustaa kauniita ja ulkonäköön panostaneita nuoria naisia, vaikka tyttöystävä olisikin."

    Niin no ei mun puoliskoni kyllä ole mihinkään pakkelinaamojen matkaan baareista lähtenyt, soittaa mulle kiltisti kolmelta yöllä kännipuhelun ja olen tyytyväinen.

    VastaaPoista