Muistoja, muistoja ja lisää muistoja...
Aina ja ikuisesti on vahvoja sanoja, kuten myös "rakastan sua", joita 13-vuotias ei voi oikeesti tarkottaa, mut mitä sitten kun tarkotinkin? kolme ja puol vuot myöhemmin itken yhä sun perään ja toivon et vielä joskus sinä ja minä oltaisiin me.
Mulle sanotaan että aina saa unelmoida, mutta eikö ole aika turhaa elää omissa unelmissa ja menneisyydessä? Pitäis osata katsoa eteenpäin ja suunnata haaveet realistisiin unelmiin tulevaisuudesta, mut se on liian vaikeaa.
En usko jumalaan tai mihinkään sellaseen mutta pliis, jos tosiaan oot sielä ylhäällä anna mulle onnellinen ja ihana viikonloppu, anna mun rakastaa ja saada rakkautta siltä ketä rakastan. Tää yks toive muuttais mun elämän, voisin olla taas aina ja täysin onnellinen,
ainut toive, joka on enää millään tasolla mahdollinen toteuttaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti